- Haminan Hyvän Mielen Jouluaatto

Se tunne kun Joulu lähtee lapasista

Perheiden ruokakassit

 

Tänä vuonna Haminan Jouluaaton kautta oli tarkoitus auttaa entistä enemmän paikallisia, sellaisia perheitä, joilla syystä tai toisesta ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta osallistua Työskin joulujuhlaan valmiiden pöytien ääriin. Syitä kun voi olla monia, sellaisia, joita ei ehkä ihmisille tule mieleenkään, mutta viime vuoden perusteella tiesin, että sitä tarvetta on. Alkuperäinen suunnitelmamme oli, että autamme paikallisia lapsiperheitä joulun ruokakasseilla, vapaaehtoisvoimin, jakamalla 10+1 ruokakassia sellaisia tarvitseville. 10 ruokakassia, sisältäen ns. perinteisen joulupöydän antimet, sekä yhden kassin vegaanisella sisällöllä.

 

Järjestimme ruokakasseille niin sähköisen- kuin kirjallisen haun, hakuaikaa oli kuukausi, ja ensin näytti siltä, ettei ruokia hae kuin muutama perhe. Ihmettelin hakujen vähyyttä, tarkistin moneen kertaa, että sähköinen haku oikeasti toimii. Haku oli myös linkitettynä meidän kotisivuilla. Noh. Viikkoa ennen hakuajan umpeutumista päätin, että yritän vielä tätä ruokahakua mainostaa Facebookin ihmeellisesssä maailmassa, ja kuinka ollakaan, niinhän siinä sitten kävi… Hakijoita olikin yhtäkkiä 40! Ruokakasseja haettiin lopulta sähköisesti 56, ja kirjallisia hakemuksia tuli 4kpl, joten yhteissummana oli 60 hakua.

 

Avuntarvitsijoita oli huomattavan paljon enemmän, mitä olisimme kyenneet auttamaan, joten päätin kokeilla vielä uudelleen sosiaalisen median mahtia: Pyysin haminalaisia apuun, auttamaan jouluruoalla, että pystyisimme auttamaan mahdollisimman montaa paikallista perhettä, jotka ovat kauttamme apua hakeneet. Jälleen kerran sosiaalinen media, sekä haminalainen yhteisöllisyys, se otti ja lähti ns. lapasista. Avuntarjoajia lähti tulvimaan niin FB yksityisviestein kuin sähköpostein: Miten voin auttaa, mitä voisimme tehdä, mitä tarvitaan? Yksityishenkilöt, ystävä- harraste- ja työporukat, yritykset…

 

Lopputulos oli se, että ruokakassien määrä nelinkertaistui. Ruokaa jaetaan kaiken kaikkiaan 42 haminalaiselle lapsiperheelle. Kyllä, 42! Se tietää henkilömäärältään lähemmäs 200 ihmistä… Näiden lisäksi, myös Työskin joulujuhlan pöydissä löytyy ruokaa ja juotavaa, niin puurojuhlalla kuin päivällisellä, 100:lle hengelle. Toisin sanoen, Haminan Hyvän Mielen Jouluaaton kautta Hyvää Joulumieltä jaetaan sadoille hengille paikallisesti. Voin rehellisesti kertoa, etten ole vielä täysin itsekään sisäistänyt tätä asiaa, tai näitä määriä, tekemistä ja touhuamista, kun on sattuneista syistä riittänyt!

 

Touhuamisista puheen ollen, enpä ole, vielä, käsitellyt meidän muita lahjoituksia… Nämä kuitenkin ansaitsevat ihan oman päivityksensä, joten ”Seuraavassa jaksossa: …”

 

Haminan Hyvän Mielen Jouluaatto, kun joulu lähtee lapasista, mutta mitä sitä voi muuta enää edes odottaa Haminan Joululta!

-Anne, the virallinen Haminan Touhutonttu 2019, K.-